Kesällä toteutettiin jo pitkään hahmoteltu sukupolvenvaihdos yrityksen omistuspohjaan 1.6.2017. Yhtiön uudet osakkaat Kimmo Rantanen ja Iro Kaisla, toimivat jatkossa tasavertaisina yhtiökumppaneina.
Yhtiön toimitusjohtajan tehtäviin siirtyy Kimmo Rantanen. Rantanen on tehnyt yhteistyötä yrityksen kanssa jo 17 vuoden ajan ja toiminut yhtiön projektipäällikkönä vuodesta 2010. Tänä aikana hänelle on syntynyt alan vankka kokemus mutta myös halu kehittää yhtiön strategiaa, tuotteita ja palvelukonseptia eteenpäin.
Iro Kaisla jatkaa tehtäviään myynnin ja markkinoinnin vastuujohtajana sekä toimii jatkossa myös hallituksen puheenjohtajana. Kaisla on toiminut yrityksen palveluksessa vuodesta 2008, jonka aikana hänelle on muodostunut selkeä käsitys yrityksen pitkän aikavälin kehittämisestä. Yrityksen jatkajana Kaisla toimii jo kolmannessa sukupolvessa.
– Muutosten myötä selkeytetään asiakkuuksien hoitamista, yhtiön strategista uudistumista sekä päätöksentekoa. Panostamme edelleen korkeaan asiakastyytyväisyyteen sekä luotettavaan palveluketjuun, jota haluamme kehittää edelleen yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa, Kimmo Rantanen kertoo.
Kattavaa kokonaisurakointia ja selkeämpää projektinjohtamista
– Haluamme kehittää yritystä enemmän kokonaisurakointien suuntaan. Se on jo nyt vahvin osa-alueemme, kertoo Rantanen.
St-Team on ollut viime vuodet kovassa kasvuvauhdissa. Tuotevalikoima ja palvelut julkisen rakentamisen saralla ovat laajentuneet merkittävästi.
– Olemme painottuneet yhä enemmän julkisten kohteiden projektiurakointiin. Esimerkiksi koulukohteissa suositaan nyt monipuolisesti muunneltavia tiloja, joihin meiltä löytyy useita erilaisia ratkaisuja. Muunneltavia seinäratkaisuja tarvitaan koulukohteiden lisäksi esimerkiksi kirjastoissa, vanhusten palvelukeskuksissa sekä hotelleissa ja toimistoissa, Kimmo Rantanen kertoo.
– Toimintakonseptimme perustuu vahvasti projektinjohtoon yhdessä urakoitsijan kanssa. Tällöin emme istu ainoastaan toimittajan perinteiseen rooliin, vaan pureudumme kohteeseen yksilöllisemmin suunnittelun ja varsinaisen toteutuksen näkökulmasta. Usein ratkomme ongelmia suunnitelmien risteävyyksien tai kannatusrakenteiden toteutusten osalta, Kimmo Rantanen kertoo.
St-Teamin tuotteisiin kuuluvat tilanjakajat ääntä eristävistä siirtoseinistä suuriin, urheilutiloja jakaviin nostoseiniin, sekä kattavasti kohteiden näyttämö- ja verhovarustetoimitukset. Perinteisten paljeovien lisäksi markkinoille on tuotu myös eettisesti kestävämpi ratkaisu huopapintaisena.
– Huopaovemme on ekologinen ja tyylikäs vaihtoehto, joka on saanut erinomaisen vastaanoton arkkitehdeiltä. Myös siirtoseinien tuotekehityksessä on saavutettu maailmanlaajuisesti tiukat ympäristökriteerit täyttävät sertifikaatit sekä toiminnalliset laatustandardit, Iro Kaisla mainitsee.
Aurassa jo vuonna 1974 alun perin kaihdinvalmistajana aloittanut perheyritys tuottaa ja asentaa edelleen myös erilaisia aurinkosuojaustuotteita kaihtimista markiiseihin ja pimennysverhoihin. Tuotteisiin kuuluvat myös erilaiset lasiväliseinäratkaisut sekä automatisoidut murtosuojat julkisiin tiloihin.
Kohteina Suomen suurimmat urheiluhallit
St-Team on tunnettu myös suurien kohteiden urakoitsijana. Yrityksellä on parhaillaan työn alla kahden Suomen suurimman urheiluhalliprojektin nostoseinien urakat. Turun Palloiluhalliin tulevilla ratkaisuilla otteluareena on jaettavissa kolmeen eri harjoituskenttään, Mikkelin Areena-projektissa pelialueita rajataan useisiin eri osakokonaisuuksiin.
– Mikkelin uuteen monitoimihalliin Saimaa Stadiumiin toimitetaan lisäksi Suomen kaikkien aikojen suurin nostoseinä, joka on jopa 65 metriä leveä ja 14 metriä korkea. Olemme toteuttaneet viime vuosien aikana lähes kaikki suurien hallien nostoseinäratkaisut kotimaassa, Iro Kaisla toteaa.
Siirtoseiniä St-Team on asentanut esimerkiksi Helsingin kaupunginteatteriin, YLE:n uusiin toimitiloihin Helsinkiin sekä Akava-taloon, keskusjärjestön näyttäviin edustustiloihin.
– St-Teamin asiakkaita ovat suuret rakennusliikkeet, joiden projekteissa olemme pääsääntöisesti mukana jo suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi suuret nostoseinät tarvitsevat kantavia rakenteita, joiden suunnittelussa olemme vahvasti mukana jo hyvissä ajoin ennen toteutusvaihetta, Rantanen kertoo.
St-Team valmistaa muun muassa nostoseinät, paljeovet, verhoratkaisut sekä näyttämötekniikan omalla tehtaallaan Turun Metsämäessä.
– Kaikki tuotteet valmistetaan mittatilaustyönä, joten valmiita tuotteita ei varastosta löydy. Siirtoseinien valmistus tapahtuu Saksassa myyntiorganisaatiomme Scandinavian Wall Groupin kautta. SWG:n avulla olemme nostoseinien osalta aloittaneet myös vientiä Ruotsiin ja Latviaan, Iro Kaisla kertoo.
– Olemme saavuttaneet asiakkaidemme luottamuksen toimimalla asiakaslähtöisesti ja toimittamalla laatua kustannustehokkaasti ja aikataulussa. Tilauskirjat ovat täynnä, ja erityisesti ammattitaitoisista asentajista on jo valtavaa pulaa, Kimmo Rantanen toteaa.