Raksilan uusi maamerkki
Raksilan urheilupuistoon nouseva Ouluhallin laajennusosa muuttaa alueen maisemaa merkittävästi. Laajennuksen päämäärä on kehittää suurten tapahtumien järjestämisen edellytyksiä sekä parantaa urheilijoiden olosuhteita luoden Ouluhallista alueelle entistä näyttävämmän maamerkin. Hanke on kenties tärkeimpiä liikuntarakentamisen hankkeita Pohjois-Suomessa vuosikymmeniin.
Ouluhallin peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelusta järjestettiin vuoden 2018 aikana arkkitehtikilpailu, jonka voittajaksi valittiin tamperelaisen Arkkitehdit Kontukoski Oy:n ja rakennusliike Peab Oy:n laatima ehdotus Kiitäjä. Kesällä 2019 alkanut peruskorjaus nostaa nykyisten tilojen teknistä ja toiminnallista tasoa ja laajennusosan myötä urheilijat saavat käyttöönsä liki 7000 neliötä lisää tilaa.
Urheilu on pääosassa
Laajennusosaan valmistunut palloiluhalli mahdollistaa korkeimpien sarjatasojen otteluita niin lentopallon, koripallon, futsalin kuin salibandynkin osalta. Katsomot on mitoitettu jopa 1500:lle katsojalle. Tilaan voidaan myös jakaa ja muodostaa siten useita pienempiä liikunta-alueita eri lajeille. Laajennusosa palvelee myös lähikoulujen liikuntasalina.
Palloiluhallin pelikenttien lohkojaot toteutettiin Aura 220 laskosverkkoseinillä. Jakoseinillä varsinainen palloiluhalli pystytään jakamaan tarvittaessa jopa kuudeksi erilliskentäksi. Jakoseinien ansiosta pelikentät taipuu täysin käyttäjän tarpeita vastaaviin lohkoihin helposti nappia painamalla. Pitkittäissuuntaisesti salia jakavalla seinällä on mittaa yli 41 metriä.
Erillinen telinevoimistelusali mahdollistaa ympärivuotisen harjoittelun sekä mahdollisuuden järjestää voimistelukilpailuja, joka on aiemmin alueella ollut erityisen hankalasti järjestettävissa. Lisäksi urheilijoiden, kuntoilijoiden ja koululaisten käyttöön valmistuu tanssisali, kamppailusali, juoksusuora pukuhuoneita ja muita yleisiä tiloja unohtamatta.
Kamppailusali on niin ikään jaettavissa kokokankaisella, heitto-ovella varustetulla Aura 210 laskosseinällä.
Kantavana ajatuksena on ollut tilojen samanaikainen monikäyttöisyys. Kun Ouluhallin puolella on tapahtumia, on urheilijoilla silti täydet mahdollisuudet harjoitella omia lajejaan samaan aikaan laajennusosassa.
Peruskorjattu Ouluhalli ja sen uusi laajennusosa avataan urheilijoiden käyttöön keväällä 2021.