Kinnarin uusi koulu

Kinnarin uusi koulu

Koulujen uusi lukuvuosi on lähtenyt jälleen vilkkaasti käyntiin. Järvenpäässä lukuvuosi on päästy aloittamaan uudenkarheassa koulurakennuksessa, Kinnarin koulussa. Kinnarin lähes tuhannen käyttäjän koulu on esimerkki siitä, millaisia tulevaisuuden koulut ovat niin Järvenpäässä kuin muuallakin. Oppilaskeskeisyys, vuorovaikutus ympäristön kanssa, muuntojoustavuus ja teknologia oppimisen tukena korostuu uudessa pedagogiikassa.

Kinnarin uusi koulu

Koulu nousi harjakorkeuteen vajaassa kahdessa vuodessa alittaen budjetin melkein kolmella miljoonalla. Rakentamiseen vaikutti myös allianssisopimusmalli, jossa Järvenpään kaupunki ja rakennuttajana toiminut Mestaritoiminta Oy, Jaakkola Arkkitehdit Oy sekä rakentamisesta vastannut NCC Suomi Oy toimivat yhteistyöorganisaationa.

Kinnarin uusi koulu

Olimme mukana kohteessa kokonaisurakkamuodossa. Toimitimme kohteen erityisvälisenät sekä näyttämövarusteet.

Opetustiloja jakamaan asennettiin Aura 120 taiteseinät, jotka tekevät tiloista helposti muunneltavia nykyisen opetussuunnitelman mukaisesti. Pääosin opetustilojen puolella taiteseinien pinnat toimivat tussitaulupintoina näin ollen lisäämällä seinien käyttöfunktiota.

Aulatila toimii rakennuksen keskuksena, jossa voidaan järjestää monimuotoista toimintaa. Kokonaisuudessaan koulun tilat taipuvat kouluajan ulkopuolella vaikka kerho-, konsertti-, messu- ja harrastuskäyttöön. Aulaan yhdistyvä keittiötila saadaan rajattua saksiveräjillä sekä alumiinirullaimilla siten, että iltakäyttö ei pääse häiritsemään päivittäistoimintaa.

Lisäksi näyttämölle 90-asteen kulmaan asennetuilla taiteseinillä voidaan sulkea aulatilaan johtava näyttämö kokonaan erilliseksi tilaksi. Liikuntasalin vastainen seinälinja toteutettiin niin ikään kokonaan avattavilla Aura 600-siirtoseinillä, jolloin suurempienkin yleisötapahtumien tai tilaisuuksien järjestäminen on mahdollistettu.

Liikuntasaliin on istutettu kiitettävän monipuolisesti erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia. Perinteisten urheilumuotojen lisäksi liikkumisen edellytyksiä on Kinnarissa edistetty mm. ilma-akrobatialaitteilla ja kiipeilyseinillä.

Liikuntasalin ääntä eristävät Aura 400 nostoseinät mahdollistavat useampien ryhmien samanaikaisen tilankäytön. Pesäpallon talviharjoittelua varten saliin lisättiin käyttäjän toiveesta myös Aura 240-lyöntiverkkoseinä, jolla edelleen monipuolistettiin salin käyttömahdollisuuksia.

Näyttämön siirto- ja taiteseinät mahdollistavat näyttämön käytön myös musiikkitilana. Näyttämöverhot toteutettiin siten, että kiskostoratkaisut noudattavat siirto- ja taiteseinien varastointialueiden muotoja. Molempien osa-alueiden toteutusta helpotti suunnittelun kokonaiskuvan hallitseminen. Kun keskenään risteävät tuoteratkaisut on konkreettisesti samalla suunnittelupöydällä, vältytään viime hetken yllätyksiltä.

Näyttämön alustila otettiin hyötykäyttöön tuolivaunuilla. Tuolivaunuihin voidaan liikuntasalista käsin varastoida tuolien lisäksi myös näyttämö- ja kuoroportaat.

Energiatehokkuudeltaan Kinnarin koulu on huippuluokkaa. Rakennus lämmitetään maalämmöllä. Kaiken kaikkiaan rakennus tuottaakin itse merkittävän osan käyttämästään energiasta maalämmön ja omalle katolle sijoitettujen aurinkopaneeleiden avulla.

Kuvat: St-Team, NCC, Kalle Särkkä / Ohoi Creative Oy