Kalasataman Korttelitalo, Helsinki

Helsingin Kalasatama on vauhdilla kehittyvä kaupunginosa, jossa panostetaan erityisesti kestävään kehitykseen. Vuonna 2016 avattu Kalasataman koulu ja päiväkoti on osa innovatiivista oppimisympäristöä. Korttelitaloon sijoitetut monimuotoiset tilat mahdollistavat uudenlaista opettamista ja oppimista.

Toteutimme kohteen liikuntasalin jakavan Aura 400 nostoseinän sekä salin ulkoseinustoja kiertävät Aura 100 suojaverkot. Lisäksi vastasimme kohteen verhovarusteiden toimituksesta.

Kalasataman koulu edustaa uudenlaista, modernia kouluarkkitehtuuria. Tilat luovat yhteisöllisyyttä ja kehittävät sosiaalisia taitoja. Talon sydämen muodostavat kaksi ns. soluaulaa, joiden ympäriltä löytyvät valoisat, lasiseinäiset luokkahuoneet. Perinteisiä pulpetteja ei ole, vaan opiskeluun virittäydytään esimerkiksi säkkituoleilla istuskellen.

 

 

Päiväkodin tilat on suunniteltu myös mahdollisimman monimuotoisiksi ja muunneltaviksi. Lähtökohtana on se, että kaikki lapset voivat toimia kaikissa tiloissa, eikä tiloja nimetä toiminnan mukaan. Lasten tilat ovat lasten leikkimistä, liikkumista, tutkimista ja taiteilemista varten.

Arkkitehtikilpailun tuloksena JKMM Arkkitehtien suunnitteleman Korttelitalon monipuoliset tilat ovat myös kaikkien kalasatamalaisten käytössä. Iltaisin koulu tarjoaa yhteisöille tiloja harrastamiseen ja tapaamisiin. Kalasataman Korttelitalon rakentamisesta vastasi Rakennuskultti.