Pääskyvuoren koulu

Syksyllä 2023 valmistuneessa Pääskyvuoren koulussa 360 alakoululaista ja n. 50 opetushenkilöstön jäsentä sai käynnistää syyslukukautensa uusissa ja uudistetuissa tiloissa.
Monimuotoinen hanke piti sisällään opetus- ja hallintotilojen lisäksi uuden liikuntasalin sekä opiskelijahuollon vastaanottotilan.

Henrikin yhtenäiskoulu

Henrikin koulu auditorio

Nousiaisiin valmistunut Henrikin yhtenäiskoulun laajennus otettiin käyttöön koulun syyslukukaudelle 2021.

Lähes 500:n oppilaan yhtenäiskoulun tiloihin sijoittuu ala- ja yläkoulun vuosiluokkien lisäksi myös lukion opetustiloja.

Vareliuksen koulu

Vuonna 1957 valmistunut ja 80-luvulla laajennettu Vareliuksen koulu Sastamalassa sai uuden elämän, kun NCC Suomi Oy toteutti uuden koulurakennuksen pihatöineen KVR-hankkeena.

Katedralskolan i Åbo

Suomen vanhimman oppilaitoksen, Turun Katedralskolanin perustamisvuotena pidetään vuotta 1276. Rakennuksella on siis selkeä valtakunnallinen historiallinen arvo, josta pidettiin huolta vuonna 2016 lokakuussa valmistuneen saneerauksen yhteydessä.